perjantai 4. tammikuuta 2013

OUTFITS 2012

En oo saanut vielä selvitettyä joulu- ja työrumban jälkeen päätäni, jotta voisin sanoin koostaa isommin vuoden 2012, joka oli kaikin puolin mullistava, hetkittäin aivan kamala ja toisinaan niin ihana vuosi. Latteasta alkuvuodesta tuntuu ettei oo jäänyt mieleen mitään, keväällä jaksoin inspiroitua ja puuhailla enemmän, kylmä ja työntäyteinen kesä oli toivottavasti viimeinen laatuaan, syksy Tukholmassa oli huikea. Kasvua vuoden takaisesta tapahtui paljon ja oon oppinut, ettei kukaan muu voi olla vastuussa yksittäisen ihmisen onnellisuudesta kuin ihminen itse. Tällä hetkellä olo on aika tyhjiin puristettu enkä tiedä vielä millaisia elämyksiä odottaa tulevalta vuodelta. Oon päättänyt matkustaa paljon, tehdä enemmän asioita hetken mielijohteesta, sisustaa kotia, nauttia hyvästä ruuasta ja seurasta, keskittyä omiin haaveisiin ja nauraa joka päivä. Ja lopettaa sen tyhmän baaripolttamisen. Ihanaa, parempaa vuotta kaikille :-)

Postauksen pääpointti meinasi unohtua, listatkaapa viime vuoden asulempparit, jos jaksatte :D
Last year's outfits - do you have any favourites :-)?

22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. kiitti vastauksesta ! kutosen takki on miun talven pelastaja ollut :)

      Poista
  2. ihania kaikki, tykkään niiin paljon sun tyylistä! ja lempparit hmm, sanoisin että 11, 15, 34 & 35! :-)

    VastaaPoista
  3. ihania kaikki, mutta jos pitää valita muutama niin 11, 24 & 32. :)

    VastaaPoista
  4. Ihan liian monta hyvää asua! Maksimekko on kyllä luotu sua varten! Pukee aina tosi hyvin!

    VastaaPoista
  5. oot niin upee, ei noista voi valita parasta!

    VastaaPoista
  6. Ertyisesti toi farkkupusakka nahkatakki yhdistelmä kolahtaa, mutta voi hitsi noita hiuksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on kyl kivan rento :) pitäiski enempi käyttää !

      Poista
  7. samaa mieltä edellisten kanssa, vide mikä bööna oot! oispa itekin yhtä tyylikäs ja kaunis. etenki ihastelen miten maksimekot tosiaan sopii sulle noin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no pöhhöh, hurjan kaunis tyttöhän se sieltä sun profiilikuvasta tuijottaa :)) kiitos kovasti !

      Poista
  8. 4, 11, 14, 15, 20, 25, 28, 31, 34, 35, 36!! Voi herranjestas sulla on aina niin ihania vaatteita, i love your style!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitoksia hurjasti :--D vaatetta on kyllä aivan liikaa, pitäisi kirppikselle satsi viedä !

      Poista
  9. En osaa kyllä mitenkään valita suosikkia näistä! Yleisesti niin söpö tyyli sulla :)

    VastaaPoista
  10. eihän näistä osaa päättää ! oot niin kaunis ja tyylikäs aina <3 pakko kuitenkin muutama erityisen lemppari tähän nostaa, ja ne ovat kolmas, 11, 14, 15, 20, 27, ja viimeinen :)

    VastaaPoista
  11. iiiiiiiiiiiiiiihania asuja sulla:)

    VastaaPoista

miau ♥