lauantai 7. huhtikuuta 2012

kotitekoisia siskon aarteita

Ollapa yhtä aikaansaava ja kätevä käsistään, mitä Anni on. Siihen tarvitaan vain se, että sillä on tylsä hetki ja pian siskon pienet kätöset ovat luoneet jotain uskomattoman siistiä. Pienestä pitäen se on aina ollut rakentamassa, ruokaa laittamassa, ompelemassa tai tuunaamassa jotakin. Mie oon aina ollut meistä se saamattomampi, joka mieluummin on lukenut kirjoja, piirrellyt, kuunnellut musiikkia, kirjoittanut tai makoillut aurongossa, sillä aikaa kun toinen on ahkera touhunnut apuna. Viime vuosina se on alkanut tuunata enemmän vaatteita ja valmistaa itse (iskän auttamana) huonekaluja. Voisinkin tehdä postauksen Annin kaikista aikaansaannoksista, postauksia tulisi muutama. Eilen se oli tuunannut perusfarkkushortseista tällaisia:
MIEKIN HALUUN. En malta odottaa, että se tulee parin viikon päästä kyläilemään ja pääsen itsekin valmistamaan tuollaisia. Tai sit annan sen tehdä ja katson vierestä, koska oon niin lahjakas epäonnistumaan :--D

There's nothing my sister couldn't do. Again she had made the cutest denim shorts. I love both.

25 kommenttia:

  1. voitko tehdä postauksen sen kaa MITEN noita tehdään? iiiiiiiiiiihania! aikooko sun sisko opiskella jotain vaatetusalaa? siitä tulisi meinaa varmaan aika hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://rewindandplayagain.blogspot.com/2012/03/diy-bleached-dipped-shorts.html tuossapa on :---) ei se meinaa, ilokseen tekee vaan. mutta lahjakashan se olis ku mikä !

      Poista
  2. Eikä, noi vikat farkkushortsit on aivan ihanat! Haluisin samanlaiset, kangasvärit vaan puuttuu!

    VastaaPoista
  3. Monetko shortsit sä oikein omistat? Ihailtava määrä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noi on mun siskon :---) se omistaa varmaan viidetkymmenet, mulla on about kymmenet eri jos lasketaan muutkin kuin farkkusortsit mukaan.

      Poista
  4. Tee ihmeessä juttua siskosikin diy-projekteista, näitä tällasii on aina niin parasta lukea :--)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pitääpä tehdäkin :---) kivaa, että miellyttäis !

      Poista
  5. Ompa kivat, varsinkin noi tokat! :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ne on kyllä täydellisen väriset :)

      Poista
  6. Oioi, mitkä ihanuudet! :) Itekki voisin hankkia jotkut farkut kirpparilta, joista sitte jotain samantyyppistä yrittäisin tehä.

    VastaaPoista
  7. Voi kun komeita! haluan! Liian pali haluttais saada tollasia postauksia enemmän :--- ) Onko Annilla blogia lainkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä niitä tulee ! Annilla ei valitettavasti ole blogia, mutta kovasti oon sitä yrittänyt saada tekemään :)

      Poista
  8. Saat kyllä laittaa tarkan ohjeen miten noita tehdään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://rewindandplayagain.blogspot.com/2012/03/diy-bleached-dipped-shorts.html tässä on semmonen semitarkka ohje, oppii vain kokeilemalla :--)

      Poista
  9. nää on kyllä mielettömiä ! ollappa itekki reipas, luova ja aikaansaava....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se vaatii kyllä jaksamista ! anni on aina :o

      Poista
  10. Aivan ihania shortseja! MINÄKI haluun :D ehkä siskos pitäis perustaa nettiputiikki, jossa se myis itse tuunaamiaan juttuja ^__^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se vois olla aika hyvä ! se ei vaan halua luopua mistään :--D

      Poista
  11. Oi oi! :O Mulle kans! :) Ihanat nuo ensimmäiset!!

    VastaaPoista
  12. nyt on pakko kysyä, kun ite leikkaan aina housuista shortsit, niin miten noi lahkeiden reunat saa noin "röpelöisiks"? aina kun minä teen niin siihe jää sellainen ruma saksilla leikattu reuna:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niitä pitää hapsuttaa :---) eli vedellä poikittaisia lankoja pois pitkittäisten lomasta !

      Poista

miau ♥