maanantai 12. syyskuuta 2011

She'd only loved two things. The first was her long dark hair. The second was how easily she could cut it off and feel nothing.

Ei se ihan noin mennyt. Kadun kaikkea pahaa, mitä oon mennyt tekemään entiselle, ihanalle tukalleni. Tässä toivomanne postaus hiusteni eri värjäysvaiheista.
Vietin muutamia hennaus- ja sävytyskokeiluja lukuunottamatta ensimmäiset 19 vuotta näillä hiuksilla, luonnollisessa värissäni muutamilla lisäraidoilla.
Kyllästyin kuitenkin viimein muka harmaaseen tukkaani ja aloitin operaation, johon mun ei olisi ikinä pitänyt päätyä. Vaalennukseen.
Näyttihän se tukka kivelle vielä tuossa vaiheessa joo, kun  kuivuus ei vielä ollut huomattavissa. Tosta pituudesta hiukset onkin koko ajan vain lyhentyneet blondauksen ansiosta. Kun vetyperoksidiblondina olin viihtynyt reilun puoli vuotta aloin olla totaali kyllästynyt. Kampaaja laittoi tukkaan pigmentointiaineet sekä värin, joka näytti aluksi tältä. Alta tukka oli siis tummempi, mistä en hirveesti diggaillut, sävy kylläkin oli kiva.
Olisin voinut jättää värjäilyt sikseen, kun väri viimein oli haalistunut oman tukan sävyn tapaiseen.

Mutta tyhmästä päästä kärsi koko tukka ja pari päivää ennen uudenvuoden aattoa 2010 hain kampaamosta pari purkkia ruskeaa sävytettä, mikä ei tietenkään riittänyt koko tukkaan ja lopputulos oli karmean harmaa-ruskealäikikäs.
Kampaaja korjasi synttäripäivänä aiheuttamani katastrofin, mistä alkoi reilu vuosi brunettena.
Niinkuin kuvista näkyy, sävy vaihteli kylmästä lämpimään ja takaisin. Viime keväänä mun piti luopua kymmenestä sentistä, minkä lisäksi olin itse pikkuhiljaa saksinut toiset kymmenen yrittäessäni elvyttää tukkaa. Lisäksi päätin, että kestovärjäilyt jäävät siihen ja kampaaja suosittelikin tukkaan kevytväriä. Raidoitusprojekti alkoi kesän alusta, kuten myös hiusten tarkka hoitaminen, jota varten oon hamstrannut mm. Cutrinilta miljoona purnukkaa.
Lupasin hiuksilleni saksia niitä säännöllisesti KAMPAAJALLA, olla koskematta kestoväreihin ja vaalennuksiin raitoja lukuunottamatta ja ravita niitä huolella. Nyt pitää vaan oottaa pitkään pitkään, että saan ihanan pitkän tukkani takaisin. Mitä tästä opimme ?

 I have had all kinds of colours in last few years. Hopefully I manage to get my own hair color back  !

23 kommenttia:

  1. i can't decide which color suits you better. blonde is perfect but i love how dark brown goes with your eyes :) lucky one :)

    VastaaPoista
  2. Ei oo tosi, kuinka kaunis oot.. Speechless.. Onneksi sulle sopii mitkä vaan hiuskset!

    VastaaPoista
  3. aaa kaks ekaa kuvaa, sulle sopis niin älyhitonhyvin tollanen <3 !! upeat

    VastaaPoista
  4. hannaaa oonko mie huono sisko ! en muistanu että siulla oli ruskee tukka välillä!!!!!!!oon ihan surkimus

    tanni

    VastaaPoista
  5. aaaaaaa mistä toi otsikon teksti on ? eikö ookkin jostain leffasta ? en saa millään päähäni ! mutta voin sanoo että sulle käy tositosi hyvin noi kaikki värit (miten se on ees mahollista??) ootko siis palaamassa takaisin omaan väriisi ? se on kyllä hyvin kiva ! itsekin olen melkeinkin juuri samalla lailla pilannut tukkani ja sitä tässä epätoivoisesti koitan saada kasvamaan takaisin.. (oot kyllä ehkä vähän eellä !) :D

    VastaaPoista
  6. hihih mä oon monen hiuskatastrofin jälkeen tullu samaan lopputulokseen :-)

    VastaaPoista
  7. Gypsy Gardens: thank you so much :--) sometimes I wish I had blonde hair again and the other second I love my brown hair. Still I try to grow back my

    catti: voi pöh. kiitos :)

    Enya: kiitti, just noi hiukset yritän kasvattaa takaisin :---)

    linda: tängjuu <:

    ♥: ?! mulla on ollu ruskeet viimeiset puoltoista vuotta halooooooo :D

    Anonyymi: se on 500 days of summer-leffasta :) rakastan tuota lainia tosi paljon ! ja kiitos, kyllä tuohon kahen ekan kuvan tukkaan olen yrittämässä palata. mutta kasvatus prosessi on aika helvettiä :< mutta tsemppiä sullekin kasvatuksessa !

    VastaaPoista
  8. haha tätä postausta ei ois varmaan pitänyt lukea just sillon kun itellä on suunnitelmissa alottaa ihan parin viikon päästä (kampaajan avustuksella kyllä) piiiiitkä ja tuskainen blondausrupeama tummanruskeasta vaaleeksi.. :D

    VastaaPoista
  9. EEVA: kantapään kautta mennään :---)

    Anonyymi: ääää ! mutta muista, että voihan siinä onnistuakin :---) ! paljon vaan hoitavia tököttejä ja kuivien latvojen säännöllistä saksimista niin voihan se onnistuakin hienosti.

    VastaaPoista
  10. Voi, mun mielestä sulle sopii tuo vaalea tukka ihan tosi hyvin! Etenkin noissa muutamissa ensimmäisissä kuvissa näytät tosi nätiltä :)

    VastaaPoista
  11. Sulla vaan on paljon upeempi tukka, mitä voi edes lisäkkeillä saada. GOSH! Oo ylpee siitä :-) Ihan mieletönn, pitkä ja paksu!

    VastaaPoista
  12. en oo ikinä värjänny hiuksiani enkä kyä kadu! leikannu oon mut siit oon suorastaa ylpee:D

    VastaaPoista
  13. Mullakin on ihan samanlainen prosessi mennyt tässä muutaman vuoden sisällä! Tummasta ruskeasta vetyperoksidiblondiin ja siitä alkanut taas pikkuhiljaa värjäämään tummemmaksi juurikin sen takia kun hiukset eivät blondina oikein ota kasvaakseen, ärsyttävää! :D

    VastaaPoista
  14. AnsQ: kiitos, iskän geenit :--)

    diibe: oo ylpeä ! siihen tarvii enemmän rohkeutta, kuin värjäämiseen :D

    Laura: miks se mieli aina muuttuukin niin herkästi :D

    VastaaPoista
  15. sulle sopii kyllä kaikenmoiset hiukset!

    mutta no kaks ekaa - onko toi tosiaan sun luonnollinen värisi? ihan mielettömän kaunis! voi kun muakin ois siunattu noin kauniilla luonnonvärillä :)

    VastaaPoista
  16. Sulle sopii kyl tosi monenlaiset hiukset!

    VastaaPoista
  17. Voisithan latvoihin kokeilla jotain sävytettä jos et enää värjätä halua? esim. tää color mask http://www.villikihara.fi/cat/product_details.php?p=433

    VastaaPoista
  18. Heidi: voi kiitos :---) onhan sitä toki raidoitettu ja kesän jäljiltä tuossa vaalentunut, talvella huomattavasti tummempi vaalea :D

    Heini: Kiitos :---)

    Anonyymi: ajattelinkin kokeilla ehkä jotain punertavaa, todella vaaleaa sävyä sit ku alkaa olla tasavärisempi tukka ! :)

    VastaaPoista
  19. Mä oon kans tajunnut vuosien varrella että kyllä se oma vaalea vaan on paras! Vitsit vaan kun olis vielä yhtä paksut hiukset kuin sulla, saat olla onnellinen noista :)

    Mutta aina kun näen nuo Saaran hiukset niin alkaa taas punainen hotsittamaan :| Tiiätkö millä väreillä / miten usein hän värjää & mitä ihmeaineita käyttää että saa nuo hiuksensa näyttämään aina yhtä kirkkaanpunaisilta? :P

    VastaaPoista
  20. Luonnollinen väri on kyllä se helpoin ratkaisu, siihen vaan pientä piristystä joko leikkauksella, sävytteellä tai raidoilla :) En osaa sanoa miten usein Saara värjää, mutta sen verran tiedän että se on ostanut sen punaisen sokkivärin Cupershopista ! Veikkaisin et aika usein neito läträä niitten putelien kanssa.

    VastaaPoista

miau ♥